Social Media

Itse tehdessä lopputulos on usein erilainen kuin alkuperäinen ajatus

Syksyn lehtiä: Debbie Blissin neulehuivi

|
Tämä huivi sai alkunsa sattumalta. Poikkesin Turussa SPR:n Kontti-tavaratalossa ja löysin sieltä lankoja myynnissä pusseittain. Yhdessä pussissa oli kahdeksan kerää tätä herkullisen keltaista bambulankaa ja koko pussin hinta vain kuusi euroa. Lisäksi mukana oli sekalaisia keriä muita lankoja, jotka heti kassalla lahjoitin takaisin myyntiin. Alan oppia, ettei kaikkia lankoja kannata säilyttää varmuuden vuoksi.


Nyppyjä rakkaudessa: syysmekko huonolaatuisesta trikoosta

|
Aloitin sivuun jääneen ompeluharrastukseni uudelleen, koska kyllästyin huonolaatuisiin ja huonosti istuviin vaatteisiin. Ajattelin, että itse tekemällä saisin hyvin istuvia, ketjuliikkeiden tarjontaa persoonallisempia ja laadukkaampia vaatteita. Jotenkin innostuksissani unohdin, että kangaskaupassakin täytyy olla todella tarkkana.


Jo kadonnut seinämaalaus: kahvityttö vuodelta 1937

|
Ennen putkiremonttia ja samassa yhteydessä tehtyä keittiöremonttia, koristi keittiöni seinää kahvityttö. Kuva ehti olla seinällä pari vuotta, keväästä 2011 kevääseen 2013. Remonttia tehdessä jäi se tuoreiden maalikerrosten alle.


Kesämekko Amy Butlerin Hapi -mallistosta

|
Tällä kertaa melkoisesti pieleen meni ajoitus. Kesämekon kankaan hankin jo huhtikuussa, mekko odotti leikattuna kesäkuusta lähtien ja sain sen ommeltua - niin, syyskuussa.

Custom Post Signature

Custom Post  Signature